torstai 12. syyskuuta 2013

Neulomisinnon palauttajat

Kevään ja kesän aikana tuntui kiinnostavan kaikki muu paitsi neulominen, enkä saanut aloitettua mitään uutta enkä edistettyä kesken olevia projekteja (lankaa sain kyllä ostettua, kumma juttu...). Ilmojen viilennyttyä pystyi taas neulomaan ilman että kädet hikosivat pelkästä ajatuksesta, ja pienellä pakottamisella sain jotain valmiiksi!

Nämä Ilona Korhosen ja Jenni Östermanin Neulekirjasta löytyvät Ken söi kesävoin- sukat aloitin kahdesta syystä: A) päättelin, että neuleplääh ei seläty muuta kuin neulomalla, ja halusin aloittaa jonkun riittävän yksinkertaisen projektin, jota pystyy neulomaan samalla kun katsoo Downton Abbeyn kakkoskautta, ja B) koska  tarve tuhota varastoon kertyneitä lankoja on suuri. Ohje on hyvin kirjoitettu, ja malli simppeli ja helppo neuloa. Näistä tuli tosi nätit, ja vaikka langan väri ei ihan sytyttänyt vyyhdillä, niin valmiina pintana tykkään siitä kovasti!



malli: Ilona Korhonen, Ken söi kesävoin 
lanka: Äiti-Puffa Sukka-puffa, väri Pikku-Vesku 2:1
puikot: 2,5mm

Toiset vasta valmistuneet sukat ovatkin sitten viettäneet keskeneräisten töiden kasassa jo pidemmän hetken. Aloitin nämä helmikuussa ystävänpäivälahjaksi, ja sain ne valmiiksi syyskuun alussa. Malli on ihana ja lanka on yhtä ihanaa kuin aina ennenkin, mutta neulomisinto katosi joskus maaliskuun alussa ensimmäisen sukan valmistumisen jälkeen, ja nämä sukkaparat aiheuttivat lähinnä yökkäilyä elokuulle asti. Sen verran on kyllä pakko kritisoida malliakin, että tässä ohjeessa on suhteellisen monta kaaviota, mitä yleensä pidän hyvänä asiana, mutta ne oli aseteltu Sukkia. Rakkaudella.-kirjaan jotenkin niin tyhmästi, että sain vääntää itseni todella jännittäviin asentoihin yrittäessäni neuloa näitä jossain muualla kuin pöydän ääressä. Kirjaa piti koko ajan käännellä ja hermot meni varsinkin silloin kun isoa ja yllättävän liukasta kirjaa piti kääntää pystysuoraan. 


malli: Cookie A, In and Out
lanka: Cascade Heritage, värissä 5616, fuksia
puikot: 2,5mm




Seuraavat sukat on jo puolessa välissä ja sain vihdoin Color Affectioninkin aloitettua, joten olen palannut neulomisen suhteen normaalitilaan. Jee!

P.S. Kuvista ja jalkalainasta kiitos jälleen kerran hovikuvaajalleni

4 kommenttia:

  1. Onpa nättejä! Saat kyllä myötätuntoekstrana kunniamaininnan selätettyäsi ohjeenlukuhaasteet. :P

    VastaaPoista
  2. Onnea pläähin selätyksestä, kivoja sukkia!

    VastaaPoista
  3. Berenike: Tykkään kyllä, ja kumma kyllä mahtuvat todistettavasti myös jalkaan!

    Snna: Kiitos kunniamaininnasta, tää oli kyllä sen verran tuskainen projekti, että keskityn nyt ehkä hetken paperisiin ohjeisiin ja jätän kirjat hyllyyn :D

    Emma: Kiitos paljon, toivon että tämä pläähin jälkeinen aikakausi ois mahdollisimman pitkä, vaikka syksy on kyllä yleensä aina ollut neulomisen kulta-aikaa :)

    VastaaPoista