tiistai 19. toukokuuta 2015

Lupaus keväästä



malli: Qipican, suunnitelijana Suvi Simola
lanka: Isager Merilin, värit 0 (valkoinen), 59 (keltainen), 16 (sininen) ja 61 (vaaleanpunainen), yhteensä n. 300 grammaa eli kuusi kerää kokoon 44"
puikot: 3,5mm ja 4,0mm


Hiljaista on ollut, välillä elämä vaan puskee edelle. Neulottu on ahkerasti, osa on yhä kesken ja osa on saatu valmiiksi. 

Tämän vuoden ehdoton ykkönen on kuitenkin tässä, nerokkaan Suvi Simolan suunnitelema neulepaita. Minulla oli ilo ja kunnia päästä jälleen testineulomaan Suville, ja pakko sanoa että tässä meni nyt kyllä kaikki nappiin! Isagerin Merilin on lempilankojani, villan ja pellavan sekoite on lämmin mutta ei tukala ja se myös laskeutuu äärettömän kauniisti, nappivalinta paitoihin siis! Aikaisemmin olen tehnyt samasta langasta huivin, jonka jämät upposivat kivasti tähän projektiin.

Ohjeen mukaan paitaan neulotaan myös pieni tasku, mutta jätin sen tällä kertaa pois, tosin mistäpä sitä tietää vaikka lisäisin sen jossain vaiheessa vielä. Mitään rakentavaa kritiikkiä ei ole tästä ohjeesta antaa, silkkaa suitsutusta kun nappiin meni myös kokovalinta. Paita neulotaan yhtenä kappaleena ylhäältä alas, ei siis saumoja ja palasten tuskallista yhdistelyä! Nerokas ohje ihanalle peruspaidalle, sanonpa vaan, että tälle tulee runsaasti käyttökertoja ympäri vuoden!





sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Täydellisen ihanaa

malli: Ginger Helga Isagerin Finstickat-kirjasta
lanka: Isager Alpaca 2, väri 3 S, 43 grammaa
puikot: 2,5mm


Nämä on ihanat, lämpimät ja pehmeät ja täydellisen väriset. Kannattaa uskaltaa käydä taistoon näiden 25 cm pitkiä resoreita vastaan, koska tuo kämmenien pitsikuvio sujahtaakin sitten todella nopeasti ja lopputulos on pelkkää rakkautta. Peukaloa varten poimin enemmän silmukoita kuin oli ohjeistettu, mutta muuten mentiin ihan ohjeen mukaan, eikä siis ole valittamista senkään suhteen!

torstai 12. helmikuuta 2015

Hänelle

malli: muokattu versio Neidonkyynel-lapasista
lanka: Wool and Woollen Shetland Vill, n.50 grammaa
puikot: 3,0mm




Olen huomannut, että lankamakuni on ottanut hyppäyksiä rouheiden, täysvillaisten lankojen suuntaan. Niillä on luonnetta ja jollakin tapaa pidän ajatuksesta, että lanka pitää ikäänkuin kesyttää siinä samalla kun neuloo. Tämä lanka on löytö Tallinnasta, jonne pitäisi kyllä taas pian päästä kiertelemään vanhan kaupungin kujille. 

Nämä lahjalapaset on aloitettu pari päivää ennen lahjansaajan syntymäpäivää, joten päätin pitäytyä tutussa mallissa. Lisäsin muutaman silmukan ja poistin palmikot, mutta seurailin ohjetta peukalokiilan ja kavennusten suhteen. Helmineulepaneelit toivat juuri sopivasti mielenkiintoa neulomiseen ja ne sopivat langan rouheuteen loistavasti. Toistan itseäni, mutta totean taas että ihan nerokas tämä Neidonkyynel, testatkaa vaikka!

(Ainiin nämä tulivat valmiiksi juuri ennen kuin hänen syntymäpäivänsä vaihtui minun nimipäiväkseni, eli siis juuri hyvissä ajoin!)


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Pörröinen on paras

malli: Rikke
langat: Katia Arte, väri 2 musta, n. 50 grammaa ja Isager Silk Mohair väri 30 musta, n. 19 grammaa
puikot: 3,5mm ja 4,5mm

Kun inspiraatio iskee niin ei ole aikaa alkaa testailemaan uusia malleja ja pohtimaan kokoja ja silmukkamääriä. Paikallisen lankakaupan ihana ja nerokas kauppias aloitti huivin näistä langoista, ja heti sillä sekunnilla oli minun pakko saada pipo samasta yhdistelmästä puikoille. Katian Arte on nauhamainen merseroitu puuvillalanka, joka ei ehkä yksinään huutelisi minulle kovinkaan kovaäänisesti, mutta kun sen yhdistää Isagerin silkkimohairiin, niin huh. 

Mallista en sano enää mitään, koska ehkä tämä neulomieni Rikke-pipojen määrä jo puhuu puolestaan... Jos tekaisisin uuden samanlaisen näillä samoilla langoilla niin vähentäisin silmukkamäärää jonkin verran, mutta hyvä tämä on näinkin; se on pörröinen ja lämmin ja ihana, tulevan kevään luottopipo! 


(Ainiin kuvat otti se samainen ihana kauppias, kiitos jälleen kerran!)


--

Yet again, I made a Rikke hat. What makes this one special is the fact that I am not going to give it away (mainly because I have already made one to more or less everyone I know) and also the yarns I used. Katia Arte is a mercerized cotton which normally would not be my first pick, but when it is held together with Isager Silk Mohair the end result is absolutely divine; soft and warm yet suitable for those spring days when it is still a bit chilly but there is no need to cover yourself with wool in order to survive.

torstai 8. tammikuuta 2015

Pehmeää valoa


 malli: Soft Light
lanka: The Uncommon Thread Lush Sport, väri Orion, noin 60 grammaa
puikot: 3,0mm ja 4,0 mm


Sain viimeisetkin joululahjaneuleet valmiiksi kun h-hetkeen oli vielä kaksi yötä aikaa. Joulun pyhiksi piti tietenkin kehitellä joku neule mukaan mummolareissulle, joten päätin aloittaa itselleni pipon kun huomasin taas, että kaikki aiemmin neulomani pipot olivat mystisesti vaeltaneet uusiin koteihin. Langaksi valitsin jo hetken aikaa varastossani asustaneen Lush Sportin, koska oma pää ansaitsee hitusen kashmiria. Ihana lanka ja ah tätä väriä! 
Malli on taattua Suvi Simola-laatua, helppo seurata ja täydellisen nerokas, pipo on juuri sopivan lörppänä ja kaunis pitsikuvio tuo hieman eloa ainaoikein-neuloksen keskelle.

Tämän kanssahan kävi oikeasti niin, että pipo tuli vuorokaudessa valmiiksi ja jouduin aattoaamuna kehittelemään jouluksi uuden neuleen. Kuvaukset suoritti joulupäivänä neulekuvaukseen tottumaton puoliso ja naama on joulumoodissa meikäläisellä, pahoittelut.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Kädet lämpimiksi



lanka: Rowan Fine Tweed, värit Bedale (16 grammaa) ja Pendle (9 grammaa)
puikot: 2,5mm

Kun tämä ohje syksyllä julkaistiin, tiesin heti kenelle tekaisen nämä kämmekkäät joululahjaksi. Ajoissa en muistanut puuhaan ryhtyä, mutta valmiiksi tulivat ja saaja oli onnellinen. Fine tweed on ihana lanka, jota onneksi on paidallinen jemmassa. Näihin meni yllättävän vähän lankaa, tuntuu mahdottomalta että pikkuisista 25 gramman keristä jäi vielä paljon ylikin.




 malli: Neidonkyynel
lanka: Louhittaren luolan Louhitar, väri Oliivi, noin 60 grammaa
puikot: 3mm

Tein alkuvuodesta itselleni lapaset tällä samaisella ohjeella, ja kun niissä meni kaikki nappiin niin oli helppo lahjarumban keskellä valita sama ohje myös anoppini lapasiin. Eipä siihen mennyt kuin päivä ja muutamia jaksoja laadukasta tv-viihdettä niin lapaset olivat valmiit. Ihanat tuli näistäkin, veikkaanpa että palaan tämän ohjeen pariin yhä uudelleen!

Nytpä onkin sitten enää yksi joululahjaneule esittelemättä, viisi eri ihmistä sai tänä vuonna jotain minun neulomaani, Semmoiset terveiset ensi vuoden minulle, että voisitko aloittaa nämä lahjaneuleet ennen joulukuuta, kiitos.

torstai 25. joulukuuta 2014

Täydellinen pari



malli:Bones (löytyy Korhosen ja Östermanin Neulekirjasta)
lanka: Katia Olé Socks Arequipa, väri 103, 80 grammaa (koko n.42)
puikot: 2,5mm

Ihan alkuun on pakko sanoa, että Katia ei tee kyllä itselleen minkäälaisia palveluksia rumilla ja elähtäneillä vyötteillä, olisi nimittäin tämäkin kerä saattanut jäädä epäesteettisen ulkonäkönsä vuoksi hyllyyn, Lankakauppa Kerän ihana Jonna antoi yhden kerän onneksi mukaani kun kaipailin joululahjasukkiin lankaa ja sain itse todeta, että tämä lankahan on täydellisen ihanaa! Liukuu puikoilla kuin unelma, on yhtä aikaa sekä pehmeää että kestävän oloista ja tämä harmaa on ihan täydellinen. Määrään kaikki sukkientekijät testaamaan tätä lankaa heti tilaisuuden tullen!

Hehkutus jatkuu kun siirrytään puhumaan tästä ohjeesta. Ilona Korhosen ja Jenni Östermanin Neulekirja on muistaakseni ensimmäisiä käsityökirjoja jonka hankin, mutta jostain syystä tämä ohje oli vielä neulomatta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ohje on nerokas, ei tarvita muuta kuin kierrettyä joustinta ja muutama kerros nurjaa väliin. Tein varteen neljä ja jalkapöytään kolme kaaviontoistoa. Tämä sukkapari nousee kyllä yhdeksi kaikkien aikojen suosikeistani, kaikenlaisia pitsi- ja palmikkoviritelmiä olen neulonut, mutta tämä langan ja ohjeen liitto onnistui kyllä yli odotusten!

Ihania joulunpyhiä kaikille!